Olen ehkä lintu;

taivasta halkoen, vapaana tuulten syleilyssä

etsien juuria elämääni.

Olen ehkä puu;

ankkuroituneena syvälle maahan

myrskyistä huolimatta

halajan taivasta kohti.

Olen ehkä meren aalto;

välillä sumuna viilenevillä lahdelmilla,

välillä vaahtopäinä, suolaisina huokauksina

vaellan ulapan halki

aina kaivaten rannan syliin.

Vai olenko ehkä aurinko;

nousevassa hehkussa päivän alkuvoima,

laskevassa ruskossa toiveiden värikirjo,

vääjäämättä kadoten horisontin taa.

Jospa olenkin hetken kaikki;

linnun höyhenen keveydellä

kosketan sinua,

puun alkuvoimalla

vahvistan sinua,

aallon raikkaudella

puhdistan sinut,

auringon lämmöllä

istutan rakkauden valon sinuun.

Kirsti Tuulipuro